Rippikoulu
Rippikoulu on paikka, jossa nuori saa miettiä elämän tärkeitä asioita. Rippikoulussa nuori voi vahvistaa omaa identiteettiään eli käsitystä itsestään ja pohtia sitä, mikä elämässä on hänelle tärkeää.
Tulevan vuoden riparit Hauholla
Hauhon seurakunnassa on tulevalle vuodelle tarjolla kaksi vaihtoehtoista rippikoulumuotoa: leiriripari ja päiväripari, joissa kokonaisuus on muuten sama, mutta päiväriparilla mennään kesän jaksolla yöksi kotiin.
Erityisrippikoulu järjestetään Hämeenlinnan alueen seurakuntien yhteistyönä ja yksityisrippikoulua järjestetään tarvittaessa. Erityisrippikoulun ja yksityisrippikoulun tarpeesta tulee aina olla yhteydessä suoraan työntekijöihin, ei ilmoittautumislomakkeen kautta.
Mitä ripari sisältää?
Rippikoulu sisältää reilun puolen vuoden kokonaisuuden aikana erilaisia kokoontumisia ja tilaisuuksia, jotka kaikki ovat osa rippikoulun kokonaisuutta. Rippikoulun käyminen edellyttääkin sitoutumista kaikkiin yhteisiin kokoontumisiin ja tehtäviin. Hauhon seurakunnassa rippikoulu alkaa perinteisesti ensimmäisenä adventtina ja päättyy kesällä konfirmaatioon. Tähän väliin mahtuu erilaisia oman rippikouluryhmän kokoontumisia ja opetustilanteita sekä seurakunnan toimintoihin tutustumista. Seurakuntaan tutustumisen jaksolla täytetään riparipasseja osallistumalla osittain ohjattuihin ja osittain vapaavalintaisiin tilaisuuksiin.
Kesällä toteutuu rippikoulun intensiivijakso, joka voi olla joko yöleiri tai päiväleiri/päiväripari. Tarkemmat tiedot rippikouluohjelmasta löytyvät rippikoulun kutsukirjeestä, joka on postitetaan vuonna 2012 syntyneille Hauhon seurakunnan jäsenille lokakuun aikana. Mikäli et ole saanut tuota kirjettä, mutta haluat rippikouluun, otathan yhteyttä työntekijöihin!
Millainen ripari minulle sopisi?
Ennen rippikouluun ilmoittautumista kannattaa rauhassa kotona pohtia, milloin ja millainen rippikoulu juuri itselle olisi sopiva.
Hauholla tarjolla olevien leiririparin ja päiväriparin asiasisällöt ja perusohjelmat ovat samanlaiset, mutta kesän jaksolla päiväriparilla mennään yöksi kotiin. Leirielämä on hyvin tiivistä ja aikataulutettua yhdessäoloa vuorokauden ympäri, eikä se ole paras vaihtoehto kaikille nuorille.
Päiväripari tarjoaa hyvän vaihtoehdon niille nuorille, jotka kaipaavat enemmän yksityisyyttä ja omaa rauhaa, eivätkä viihdy isossa ryhmässä tai kuormittuvat sosiaalisista tilanteista. Lisäksi päiväriparilla pystytään leiriä paremmin huomioimaan nuoren yksilöllisiä tarpeita, kuten esimerkiksi oppimiseen, terveydentilaan tai jaksamiseen liittyviä pulmia. Päiväripari voidaan myös räätälöidä ryhmän toiveiden mukaan enemmän tai vähemmän leirimäiseksi (eli lyhyemmiksi tai pidemmiksi päiviksi) tai jopa hajauttaa useamman viikon ajalle pienemmiksi kokonaisuuksiksi. Mikäli sopiva riparimuoto mietityttää, on hyvä olla yhteydessä työntekijöihin!
Myös ne, jotka käyvät rippikoulun jossain muualla kuin omassa seurakunnassa, täyttävät ilmoittautumislomakkeen ja valitsevat listasta vaihtoehdon ”käyn rippikoulun muualla”. Heidän pitää lisäksi muistaa ilmoittautua erikseen suoraan haluamaansa rippikouluun, se ei hoidu oman seurakunnan kautta. Muualle menevät suorittavat seurakuntaan tutustumisjakson eli riparipassin täyttämisen omassa seurakunnassa, ja sen takia myös heidät kutsutaan mukaan aloitustilaisuuteen!
Rippikoulun aikajana
Rippikoulu toteutetaan noin puolen vuoden aikana. Rippikoulun aikana osallistutaan seurakunnan toimintaan ja pohditaan uskoon ja elämään liittyviä kysymyksiä. Teemapäivät, jumalanpalvelukset ja nuorisotoiminta, leiri ja konfirmaatiojuhla muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Saat kaikkiin tarkemmat ohjeet omalta rippikoulun ohjaajaltasi!
Ilmoittautuminen
Rippikouluun ilmoittaudutaan syksyllä rippikoulua edeltävänä vuonna. Hauholla ilmoittautuminen tapahtuu marraskuun aikana tähän alle ilmestyvän linkin kautta!
Tutustutaan!
Aluksi tutustutaan omaan ripariryhmään sekä seurakunnan työntekijöihin, tiloihin ja toimintoihin.
Ennen rippileiriä
Osallistutaan jumalanpalveluksiin ja muihin seurakunnan tilaisuuksiin sekä kokoonnutaan oman ripariryhmän kanssa kahteen riparipäiviin sekä yhteen ripari-iltaan.
Leiri
Rippikoulun tunnetuin osa on rippileiri. Hauholla leiriviikko alkaa maanantaipäivänä srk-talolla ja jatkuu sen jälkeen ti-su leirikeskuksessa. Päiväleiri eli päiväripariviikko on ma-la srk-talolla.
Konfirmaatio ja rippijuhlat
Rippikoulu päättyy konfirmaatioon ja rippijuhliin! Rippijuhla alkaa konfirmaatiomessulla, jossa pukeudutaan valkoiseen seurakunnalta saatavaan pitkään pukuun, albaan. Konfirmaatiomessu on jumalanpalvelus, jossa rippikoulun käyneet vahvistavat kasteessa saamansa uskon ja saavat täyden kirkon jäsenyyden. Kotona voidaan järjestää rippijuhlat nuoren toiveiden mukaisesti.
Lue lisää rippijuhlasta
Rippikoulun jälkeen
Nuori on tervetullut mukaan seurakunnan nuorten toimintaan: nuorteniltoihin, leireille, tapahtumiin, isostoimintaan sekä nuorten vaikuttajaryhmään!
-
kirkkoherra
Katja VerhoHauhon seurakunta | Kirkkoherra
-
diakoni/nuorisotyönohjaaja
Sanna KuitunenHauhon seurakunta | Diakoni, Nuorisotyöntekijä