Päätöksenteko
Hauhon seurakunnalla on oma seurakuntaneuvosto, jonka puheenjohtajana toimii kirkkoherra. Varapuheenjohtaja on luottamushenkilö.
Seurakuntaneuvoston jäsenet valitaan neljän vuoden välein järjestettävillä seurakuntavaaleilla, joissa kaikki yli 16-vuotiaat seurakunnan jäsenet saavat äänestää.
Seurakuntaneuvoston jäsenten lisäksi samoissa vaaleissa valitaan seurakunnan edustajat myös Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Vaaleissa ehdolle saavat asettua yli 18-vuotiaat seurakunnan jäsenet.
Lisäksi Hauhon seurakunnalla on kolme työryhmää, jotka toimivat yhteistyössä työntekijöiden ja seurakuntaneuvoston kanssa.
Vaalilautakunnan kokoukset
Pöytäkirja 1/2026
Hauhon seurakunta
Vaalilautakunta Pöytäkirja 1/2026
Aika 25.5.2026 klo 16.00-16.48
Paikka Pappilan sali
Läsnä Katja Verho puheenjohtaja
Jouni Lehtonen varajäsen
Markku Nieminen varajäsen
Anne Suominen jäsen
Helena Tuuri jäsen
Seija Suokunnas sihteeri
Asiat
1 § Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.00.
2 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hauhon Seurakuntaneuvosto on kokouksessaan 13.3.2025 valinnut vaalilautakunnan ja nimennyt puheenjohtajaksi kirkkoherran. Seurakuntaneuvosto on täydentänyt vaalilautakuntaa varajäsenillä kokouksessaan 19.5.2026 (KL 9:16 ja KJ 9:2,1).
Vaalilautakunnan on viimeistään 1.8.2026 kokoonnuttava laatimaan ehdokas-asettelua koskeva kuulutus (KJ 9:9,1). Kokouskutsu on lähetetty 13.5.2026.
Vaalilautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Läsnä oleviksi katsotaan myös toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti. (KL 10:15,1 ja 4).
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3 § Varapuheenjohtajan ja sihteerin valinta
13.3.2025 valittu vaalilautakunta on jo kokouksessaan 26.3.2025 valinnut vaalilautakunnan varapuheenjohtajaksi Helena Tuurin ja sihteeriksi Seija Suokunnaan.
Esitys: Merkitään tiedoksi.
Päätös: Merkittiin tiedoksi.
4 § Pöytäkirjantarkastajien valinta
Esitys: Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Jouni Lehtonen ja Anne Suominen.
5 § Ehdokasasettelua koskeva kuulutus ja perustamisasiakirjojen vastaanotto
Vaalilautakunta päättää valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjojen vastaanottamisesta ja laatii sitä koskevan kuulutuksen, josta käy ilmi
• yhteiseen kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoon valittavien jäsenten määrä,
• ehdokkaiden vaalikelpoisuuden edellytykset, sekä
• minä päivinä ja kellonaikoina ja mihin valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat on jätettävä. (KJ 9:9,1)
Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja liitteineen on toimitettava kirkkoherranvirastoon tai vaalilautakunnan määräämään muuhun paikkaan viimeistään 15.9.2026 ennen kello 16. (KJ 9:13)
Esitys: Laaditaan ehdokasasettelua koskeva kuulutus ja julkaistaan se yleisessä tietoverkossa seurakunnan verkkosivuilla 7.8.-15.9.2026 ja Hämeen Sanomat -lehdessä 7.8.2026 Liite 1.
Päätös: Esityksen mukaan
6 § Äänioikeutettujen luettelon tarkastajien valinta
Äänioikeutettujen luettelon tarkastaa vähintään kaksi vaalilautakunnan keskuudestaan valitsemaa jäsentä. (KJ 9:5,1)
Esitys: Valitaan kaksi äänioikeutettujen luettelon tarkastajaa ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
Päätös: Äänioikeutettujen luettelon tarkastajiksi valittiin Anne Suominen (varalle Ville Honkasaari) ja Helena Tuuri (varalle Maija Kaivola).
7 § Kuulutus äänioikeutettujen luettelon nähtävänä pitämisestä ja oikaisuvaatimuksen tekemisestä
Vaalilautakunta laatii kuulutuksen äänioikeutettujen luettelon nähtävänä pitämisestä ja oikaisuvaatimusten tekemisestä. Kuulutuksessa on mainittava:
• milloin (päivät ja kellonajat) ja missä äänioikeutettujen luettelo on nähtävillä;
• miten luetteloa vastaan voidaan tehdä oikaisuvaatimus, sekä
• milloin vaalilautakunta kokoontuu käsittelemään oikaisuvaatimuksia. (KL 10:6 a ja KJ 9:6)
Äänioikeutettujen luettelo on tarkastusta varten pidettävä valvonnan alaisena nähtävänä kirkkoherranvirastossa (tai muussa määrätyssä paikassa) vähintään neljän tunnin ajan kahtena luettelon tarkastamista seuraavana peräkkäisenä arkipäivänä, ei kuitenkaan lauantaina. Toisena päivistä luettelo pidetään nähtävänä kello 15–19.
Esitys: Laaditaan kuulutus äänioikeutettujen luettelon nähtävänä pitämisestä ja oikaisuvaatimuksen tekemisestä ja julkaistaan kuulutus seurakunnan verkko-sivuilla 7.8.-3.9.2026 ja Hämeen Sanomat -lehdessä 7.8.2026. Liite 2.
Päätös: Esityksen mukaan.
8 § Päätetään äänioikeutettujen luettelon nähtävillä olon valvojat sekä oikaisuvaatimusten ja valitsijayhdistysten perustamisasiakirjojen vastaanottajat
Esitys:
Äänioikeutettujen luettelon nähtävillä olon valvojiksi sekä oikaisuvaatimusten vastaanottajiksi nimetään seurakuntasihteeri Seija Suokunnas,
Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjojen vastaanottajiksi nimetään seurakuntasihteeri Seija Suokunnas.
Päätös:
Äänioikeutettujen luettelon nähtävillä olon valvojiksi sekä oikaisuvaatimusten
vastaanottajiksi nimettiin seurakuntasihteeri Seija Suokunnas ja kirkkoherra Katja Verho.
Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjojen vastaanottajiksi nimettiin Seija Suokunnas.
9 § Vaalilaskentajärjestelmän vastuuhenkilö
Esitys: Vaalilaskentajärjestelmän vastuuhenkilöksi nimetään Seija Suokunnas.
Päätös: Esityksen mukaan.
10 § Muut asiat
• alustava päätös ennakkoäänestyspaikoista
Päätös: Ennakkoäänestyspaikaksi päätettiin kirkkoherranvirasto
Vaaliluettelon tarkastusajankohdaksi sovittiin 31.8.2026 klo 16.
11 § Tulevat kokousajat
Vaalilautakunnan seuraavat kokoukset ovat:
• 15.9.2026 kello 16 jälkeen
• 1.10.2026 kello 16 jälkeen
• 29.10.2026 kello 16
• 13.11.2026 kello 16 jälkeen
• 15.11.2026 ja tarvittaessa viimeistään 18.11.2026
Kokouksiin 1.10., 13.11. sekä 15.11. ja tarvittaessa viimeistään 18.11.2026 pidettävään kokoukseen ei voi osallistua sähköisesti. Kyseisissä kokouksissa tarkastellaan asiakirjoja, lasketaan ääniä tai tarkastetaan äänestyslippua, eikä näitä toimia voi tehdä sähköisessä kokouksessa.
Esitys: Päätetään vaalilautakunnan kokousaikataulu.
Päätös: Esityksen mukaan.
12 § Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 16.48
Hauholla 25.5.2026
Puheenjohtaja Sihteeri
Tarkastanut
Pöytäkirjantarkastaja Pöytäkirjantarkastaja
Pöytäkirja 2/2026
Aika 15.9.2026 kello 16.00 -17.20
Paikka Hauhon pappila, Kotkontie 3
Läsnä Katja Verho puheenjohtaja
Maija Kaivola jäsen
Anne Suominen jäsen
Helena Tuuri jäsen
Markku Nieminen varajäsen
Jouni Lehtonen varajäsen
Seija Suokunnas sihteeri
Asiat
1 § Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen.
2 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Vaalilautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. (KL 10:15).
Esitys:
Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3 § Pöytäkirjantarkastajien valinta
Esitys:
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Päätös:
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Maija Kaivola ja Markku Nieminen.
4 § Äänioikeutettujen luettelon tarkastaminen
Esitys:
Merkitään äänioikeutettujen luettelon tarkastamispöytäkirja tiedoksi. Liite 3.
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
5 § Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjojen tarkastaminen
KJ 9:14
Vaalilautakunta tarkastaa perustamisasiakirjat niihin sisältyvine ehdokaslistoineen viimeistään syyskuun 16 päivänä pidettävässä kokouksessa. Määräajan päättymisen jälkeen jätetty perustamisasiakirja on jätettävä tutkimatta. Tutkimatta jättämisestä on ilmoitettava valitsijayhdistyksen asiamiehelle tai, jos asiamiestä ei ole nimetty, jollekin perustamisasiakirjan allekirjoittajista.
Vaalilautakunnan tulee varata valitsijayhdistykselle tilaisuus antaa selitys tai tehdä oikaisu, jos:
- nimetty ehdokas ei ole vaalikelpoinen tai jos henkilö on nimetty saman toimielimen jäsenten vaalissa useamman kuin yhden valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi;
- ehdokaslistan nimitys on 11 §:n 2 momentin vastainen tai jos sama nimitys on ehdotettu useamman kuin yhden valitsijayhdistyksen nimitykseksi;
- ehdokaslista on muutoin virheellinen tai puutteellinen;
- valitsijayhdistystä ei ole perustettu laillisesti.
Selityksen tai oikaisun pyytämisestä on annettava todisteellinen tieto valitsijayhdistyksen asiamiehelle tai, jos asiamiestä ei ole nimetty, jollekin perustamiskirjan allekirjoittajista. Samalla on ilmoitettava havaittu virhe tai puute tai muu tarvittava lisäselvitys sekä määräaika, jonka kuluessa oikaisun tai täydennyksen saa toimittaa. Vaalilautakunnan on ilmoitettava 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta huomautuksesta myös ehdokkaalle.
Perustamisasiakirjat on hyväksyttävä, jos niiden johdosta ei ole esitetty huomautuksia tai päätetty vaatia lisäselvityksiä.
KJ 9:15,1
Valitsijayhdistyksen asiamiehellä tai, jos asiamiestä ei ole nimetty, perustamiskirjan allekirjoittajalla on oikeus viimeistään lokakuun 1 päivänä ennen kello 16 tehdä oikaisu sekä täydentää perustamisasiakirjaa. Saman ajan kuluessa hänellä on oikeus tehdä ehdokkaan nimeä, arvoa, ammattia tai tointa, osoitetta tai tarkempaa asuinpaikkaa koskevia tarkistuksia.
Esitys:
Tarkastetaan valmistavasti valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat niihin sisältyvine ehdokaslistoineen.
- mahdollisten selvitysten ja oikaisujen pyytäminen valitsijayhdistyksiltä 1.10.2026 mennessä Liite 4, Liite 5, Liite 6
- hyväksytään perustamisasiakirjat, jotka eivät vaadi lisäselvityksiä.
Päätös:
Tarkastettiin ja hyväksyttiin valitsijayhdistysten jättämät perustamisasiakirjat
Ihmisten puolella – tekoja ja välittämistä -, Oma kotikirkko- ja Toivon kokoomus – ehdokaslistoista.
6 § Päätös äänestyspaikoista, ennakkoäänestyksen ja kotiäänestyksen järjestämisestä sekä vaalitoimitsijoiden ja vaaliavustajien valinnasta
KJ 9:19,1
Vaalilautakunnan tulee 14 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kokouksessa:
- määrätä äänestyspaikat ja vaalihuoneistot;
- määrätä ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimitsija ja päättää muista ennakkoäänestystä koskevista asioista sekä laatia ennakkoäänestystä koskeva kuulutus;
- valita vaaliavustajat ja päättää muista vaalin valmisteluun liittyvistä toimenpiteistä, jollei niistä ole tehty aikaisemmin päätöstä;
- valita tarvittaessa kolme tai useampia ennakkoäänten laskijoita huolehtimaan ennakkoäänten laskennasta jäljempänä 44 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla.
Esitys:
- Määrätään äänestyspaikka tai, jos seurakunta on jakautunut äänestysalueisiin, äänestyspaikat varsinaisena äänestyspäivänä.
- Määrätään ennakkoäänestyspaikka, joka on auki jokaisena ennakkoäänestyspäivänä klo 9–18, ja muut ennakkoäänestyspaikat.
- Päätetään minä kellonaikoina äänestys äänestyspaikassa/paikoissa ja ennakkoäänestyspaikassa/paikoissa tapahtuu sekä päätös siitä, ketkä vaalilautakunnan jäsenistä ja varajäsenistä ovat kussakin äänestyspaikassa ja tarvittaessa myös ennakkoäänestyspaikassa mukana.
- Päätetään muut vaalitoimitsijat ennakkoäänestystä sekä kotiäänestystä varten.
- Valitaan vaaliavustajat
- Päätetään tarvittaessa muista äänestystä sekä ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä koskevista käytännön asioista
Päätös:
Äänestyspaikaksi varsinaisena äänestyspäivänä päätettiin Hauhon seurakuntatalo, Kotkontie 1.
Ennakkoäänestyspaikaksi 3.-7.11.2026 klo 9.00-18.00 päätettiin Hauhon kirkkoherranvirasto, Kotkontie 3 ja la 7.11. klo 10.00-12.00 Hauhon seurakuntatalo, Kotkontie 1.
Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi valittiin Seija Suokunnas ja Katja Verho sekä varalle Jouni Lehtonen.
Kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi valittiin Katja Verho ja Sanna Kuitunen.
Vaaliavustajiksi valittiin Helena Tuuri ja varalle Anne Suominen.
7 § Ennakkoäänestystä koskeva kuulutus
Vaalilautakunnan on laadittava viimeistään 16.9.2026 pidettävässä kokouksessa ennakkoäänestystä koskeva kuulutus. (KJ 9:19,1 2 kohta)
Kuulutus ennakkoäänestyspaikoista ja -ajoista on julkaistava seurakunnan verkkosivuilla, tarvittaessa myös seurakunnan ilmoitustaululla, viimeistään 26.10.2026 sekä ilmoitettava kuulutuksesta lehdessä viimeistään 29.10.2026. Verkkosivuilla ja tarvittaessa ilmoitustaululla julkaistu kuulutus on pidettävä esillä ennakkoäänestyksen päättymiseen asti.
Esitys:
Laaditaan ennakkoäänestystä koskeva kuulutus ja ilmoitus lehteen Liite 7 ja Liite 8
Päätös:
Laadittiin ennakkoäänestystä, kotiäänestystä ja ehdokaslistojen yhdistelmiä koskeva ilmoitus 22.10.2026 Hämeen Sanomiin.
8 § Muut asiat
- laaditaan tarvittaessa äänestyssuojien ja vaaliuurnan tilaus kunnan vaalivälineistön varastosta
- valitaan tarvittaessa kolme tai useampia ennakkoäänten laskijoita huolehtimaan ennakkoäänten laskennasta KJ 9:44,2 momentissa säädetyllä tavalla. (Jos ennakkoääniä on annettu enemmän kuin 50 ja voidaan perustellusti arvioida, että vaalipäivänä äänioikeuttaan käyttää enemmän kuin 50 henkilöä, voidaan ennakkoäänestyksessä annettujen, vaalikuorissa olevien äänestyslippujen laskeminen aloittaa vaalipäivänä vaalilautakunnan määräämänä aikana, kuitenkin aikaisintaan kuusi tuntia ennen äänestyksen päättymistä. […])
- valitaan tarvittaessa vaalien laskentajärjestelmän vastuuhenkilö
Päätös:
Merkittiin tiedoksi, että laskentajärjestelmän vastuuhenkilöksi on nimetty Seija Suokunnas.
9 § Seuraava kokous
- 1.10.2026 kello 16
10 § Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja antoi tarvittavan muutoksenhakuohjauksen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 17.20.
Hauholla 15.9.2026
Katja Verho Seija Suokunnas
Puheenjohtaja Sihteeri
Tarkastanut
Maija Kaivola Markku Nieminen
Pöytäkirjantarkastaja Pöytäkirjantarkastaja
Pöytäkirja 3/2026
Hauhon seurakunta
Vaalilautakunta Pöytäkirja 3/2026
Aika 1.10.2026 kello 16-16.32
Paikka Hauhon pappila, Kotkontie 3
Läsnä Katja Verho pj.
Maija Kaivola jäsen
Anne Suominen jäsen
Helena Tuuri jäsen
Jouni Lehtonen varajäsen
Seija Suokunnas varajäsen, siht.
Asiat
1 § Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen.
2 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Vaalilautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. (KL 10:15,1).
Esitys:
Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3 § Pöytäkirjantarkastajien valinta
Esitys:
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Päätös:
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Maija Kaivola ja Anne Suominen.
4 § Äänioikeutettujen luetteloa vastaan tehdyt oikaisuvaatimukset
KL 12:6,1
Poiketen siitä, mitä oikaisuvaatimus- ja valitusoikeudesta 5 §:ssä säädetään, oikaisuvaatimuksen ja valituksen seurakuntavaalien ja kirkkoherran välittömän vaalin äänioikeutettujen luettelosta saa tehdä se, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty pois äänioikeutettujen luettelosta tai että häntä koskeva merkintä on siinä virheellinen.
KL 12:10,2
Oikaisuvaatimus seurakuntavaalien tai kirkkoherran välittömän vaalin äänioikeutettujen luettelosta on kuitenkin jätettävä kirkkoherranvirastoon tai vaalilautakunnan määräämään muuhun seurakunnan toimi-paikkaan viimeistään kirkkojärjestyksen 9 luvun 6 §:ssä äänioikeutettujen luettelon nähtävillä pitämiselle säädetyn ajan päättymisen jälkeisenä toisena arkipäivänä.
KJ 9:7,1
Vaalilautakunta käsittelee äänioikeutettujen luetteloa koskevat oikaisuvaatimukset seurakuntavaaleissa lokakuun 1 päivänä pidettävässä kokouksessa ja uudelleen toimitettavissa tai poikkeuksellisissa seurakunta-vaaleissa kaksi viikkoa luettelon nähtävillä pitämisen päättymisen jälkeen pidettävässä kokouksessa.
Esitys:
Merkitään tiedoksi, että äänioikeutettujen luetteloa vastaan ei ole tehty oikaisuvaatimuksia.
Päätös:
Esityksen mukaisesti.
5 § Äänioikeutettujen luettelon itseoikaisu (tarvittaessa)
KL 9:19
Vaalilautakunnalla on oikeus lisätä henkilö seurakuntavaaleja varten laadittuun äänioikeutettujen luetteloon tai merkitä henkilö äänioikeutta vailla olevaksi, jos hänet on oikeudettomasti jätetty pois äänioikeutettujen luettelosta, merkitty siihen virheellisesti äänioikeutta vailla olevaksi tai äänioikeutetuksi taikka henkilö on liittynyt kirkon jäseneksi tai eronnut kirkon jäsenyydestä 11 §:ssä tarkoitettujen määräpäivien jälkeen. Jos vaalilautakunta katsoo, että henkilöä koskeva merkintä on vaaliluettelossa muutoin virheellinen, vaalilautakunta voi korjata virheen. Muutokset on tehtävä seurakuntavaaleissa viimeistään 16 päivänä ennen vaalipäivää ennen kello 16.
Jos henkilö merkitään äänioikeutettujen luetteloon äänioikeutta vailla olevaksi, tästä on tehtävä kirjallinen päätös ja annettava päätös tiedoksi asianomaiselle henkilölle siten kuin 10 luvun 24 §:n 1 momentissa säädetään. Kirjallista päätöstä ei kuitenkaan tehdä, jos henkilö on kuollut tai julistettu kuolleeksi äänioikeutettujen luettelon laatimisen jälkeen.
Jos henkilö lisätään äänioikeutettujen luetteloon, hänelle on viipymättä lähetettävä tästä tieto. Kirkon jäseneksi liittyneellä henkilöllä on äänioikeus seurakuntavaaleissa siinä seurakunnassa, jonka jäseneksi hän on liittynyt.
Jos henkilöä koskeva muu virheellinen merkintä äänioikeutettujen luettelossa korjataan, tästä on viipymättä ilmoitettava asianomaiselle henkilölle, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta.
Esitys:
Merkitään tiedoksi, että vaalilautakunta käsittelee äänioikeutettujen luetteloa koskevat itseoikaisut seuraavassa kokouksessaan 29.10.2026.
Päätös:
Esityksen mukaisesti.
6 § Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjojen lopullinen hyväksyminen
KJ 9:16,1 1 kohta
Vaalivuoden lokakuun 1 päivänä kello 16 jälkeen pidettävässä kokouksessa vaalilautakunta:
1) ottaa lopullisesti käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi ne valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat, joiden osalta on pyydetty täydennystä tai oikaisua;
Esitys:
Merkitään tiedoksi, että valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat on hyväksytty vaalilautakunnan edellisessä kokouksessa 15.9.2026.
Päätös:
Esityksen mukaisesti.
7 § Ehdokaslistoihin tehtävät korjaukset
KJ 9:16,1 2 kohta
2) tekee ehdokaslistoihin 15 §:ssä tarkoitettujen toimenpiteiden mukaiset sekä ehdokkaan kuolemasta aiheutuvat muutokset;
Esitys:
Merkitään tiedoksi, että ehdokaslistoihin tehtäviä korjauksia ei ollut.
Päätös:
Esityksen mukaisesti.
8 § Ehdokaslistojen yhdistelmään otettavat tiedot
KJ 9:17,1 2 kohta
Ehdokaslistojen yhdistelmässä tulee olla yhteinen otsikko, josta käy selville, mitä vaalia varten yhdistelmä on laadittu, sekä 16 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa edellytetyt seikat. Ehdokkaasta merkitään numeron lisäksi nimi ja arvo, ammatti tai toimi enintään kahta ilmaisua käyttäen sekä tarvittaessa tarkempi asuinpaikka. Ehdokkaan puhuttelunimi tai hänen etunimensä lyhennys merkitään ehdokaslistojen yhdistelmään vain, jos se on tarpeen ehdokkaan henkilöllisyyden täsmentämiseksi. Muita tietoja ehdokkaasta ei saa merkitä.
Esitys:
Merkitään tiedoksi, että ehdokaslistojen yhdistelmiin tulevista merkinnöistä on päätetty jo edellisessä kokouksessa 15.9.2026.
Päätös:
Esityksen mukaisesti.
9 § Ehdokaslistojen yhdistelmän laatiminen
KJ 9:16,1 3 ja 4 kohta
3) laatii ehdokaslistojen yhdistelmän arpomalla ehdokaslistojen järjestyksen, numeroimalla kaikki listat roomalaisilla numeroilla vasemmalta oikealle ja merkitsemällä yhdistelmään hyväksytyt nimitykset;
4) numeroi ehdokkaat juoksevassa numerojärjestyksessä alkaen numerosta 2 siten, että ensin annetaan numerot ehdokaslistojen yhdistelmässä ensimmäiseksi arvotun ehdokaslistan ehdokkaille valitsijayhdistyksen ilmoittamassa järjestyksessä, sen jälkeen toiseksi arvotun ehdokaslistan ehdokkaille ja niin edelleen.
KJ 9:17
Saman ehdokaslistan ehdokkaat merkitään ehdokaslistan numeron alle yhteiseen kehykseen, jossa kullakin ehdokkaalla on oma ruutunsa, valitsijayhdistyksen ilmoittamassa järjestyksessä ylhäältä alaspäin. Jos ehdokkaat on lukumääränsä vuoksi merkittävä kahdelle tai useammalle vierekkäiselle palstalle, heidät merkitään riveittäin vasemmalta oikealle.
Ehdokaslistojen yhdistelmässä tulee olla yhteinen otsikko, josta käy selville, mitä vaalia varten yhdistelmä on laadittu, sekä 16 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa edellytetyt seikat. Ehdokkaasta merkitään numeron lisäksi nimi ja arvo, ammatti tai toimi enintään kahta ilmaisua käyttäen sekä tarvittaessa tarkempi asuinpaikka. Ehdokkaan puhuttelunimi tai hänen etunimensä lyhennys merkitään ehdokaslistojen yhdistelmään vain, jos se on tarpeen ehdokkaan henkilöllisyyden täsmentämiseksi. Muita tietoja ehdokkaasta ei saa merkitä.
Seurakuntayhtymään kuuluvassa seurakunnassa ehdokaslistojen yhdistelmä laaditaan erikseen yhteisen kirkkovaltuuston ja erikseen seurakuntaneuvoston jäsenten vaalia varten. Ehdokaslistojen yhdistelmän ja vastaavan vaalin äänestyslippujen tulee olla samanvärisiä.
Esitys:
‒ Arvotaan ehdokaslistojen järjestys ja numeroidaan ne
‒ Annetaan ehdokkaille numerot
‒ Laaditaan ehdokaslistojen yhdistelmä.
Päätös:
Esityksen mukaisesti.
Yhteisen kirkkovaltuuston ehdokaslista I on Toivon kokoomus -ehdokaslista.
Yhteisen kirkkovaltuuston ehdokaslista II on Ihmisten puolella – tekoja ja välittä- mistä -ehdokaslista.
Yhteisen kirkkovaltuuston ehdokaslista III on Oma kotikirkko -ehdokaslista.
Seurakuntaneuvoston ehdokaslista I on Oma kotikirkko -ehdokaslista.
Seurakuntaneuvoston ehdokaslista II on Toivon kokoomus -ehdokaslista.
Seurakuntaneuvoston ehdokaslista III on Ihmisten puolella – tekoja ja välittämistä
-ehdokaslista.
10 § Ehdokaslistojen yhdistelmää koskevan ilmoituksen laatiminen
KJ 9:18
Ehdokaslistojen yhdistelmä on julkaistava yleisessä tietoverkossa ja pantava tarvittaessa julki seurakunnan ilmoitustaululle viimeistään kolme viikkoa ennen vaalin alkamista. Yhdistelmästä ja sen nähtävillä pitämisestä on samassa ajassa ilmoitettava lehdessä. Ehdokaslistojen yhdistelmä pidetään nähtävillä vaalien päättymiseen asti.
Ilmoitus ehdokaslistojen yhdistelmästä on julkaistava lehdessä viimeistään 25.10.2026. Ehdokaslistojen yhdistelmä on julkaistava seurakunnan verkkosivuilla ja tarvittaessa pantava seurakunnan ilmoitustaululle viimeistään 25.10.2026.
Esitys:
Päätetään ehdokaslistojen esillä pitämisestä seurakunnan ilmoitustaululla (tarvittaessa). Laaditaan ilmoitus lehteen siitä, missä ja milloin ehdokaslistojen yhdistelmät ovat nähtävänä ja saatavana. Liite 9
Päätös:
Esityksen mukaisesti. Ehdokaslistojen yhdistelmien nähtävänä pidosta
ilmoitetaan vaalikuulutuksen yhteydessä Hämeen Sanomissa 22.10.2026.
Ehdokaslistojen yhdistelmä julkaistaan seurakunnan verkkosivuilla sekä ilmoitus-taululla 22.10.-15.11.2026.
11 § Vaalikuulutusten laatiminen
KJ 9:35
Vaalilautakunta ilmoittaa vaaleista kuulutuksella, jossa mainitaan vaalien alkamis- ja päättymisaika sekä äänestyspaikat.
Kuulutus julkaistaan yleisessä tietoverkossa ja tarvittaessa seurakunnan ilmoitustaululla viimeistään kahdeksan päivää ennen vaalipäivää. Kuulutus on lisäksi julkaistava lehdessä viimeistään viisi päivää ennen vaali-päivää.
Jos äänestystä ei toimeenpanna 48 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa, tästä on ilmoitettava siten kuin edellä säädetään.
Kuulutus on julkaistava yleisessä tietoverkossa (verkkosivuilla) viimeistään 7.11.2026 ja lehdessä viimeistään 10.11.2026. Tarvittaessa kuulutuksen voi julkaista myös seurakunnan ilmoitustaululla (tällöin viimeistään 7.11.2026).
Esitys:
Laaditaan vaalikuulutus julkaistavaksi seurakunnan verkkosivuille sekä paikalliseen sanomalehteen. Vaalikuulutuksen voi tarvittaessa asettaa myös seurakunnan ilmoitustaululle. Liite 10a
Päätös:
Esityksen mukaisesti.
12 § Vaalin ääntenlaskennan järjestäminen
Esitys: Päätetään ääntenlaskennan toimittajista ja toimittamisesta vaalipäivänä.
Päätös:
Vaalipäivän ääntenlaskennan toimittajiksi päätettiin kutsua kaikki vaalilautakunnan jäsenet sekä varajäsenet. Puheenjohtaja laatii työvuorolistan seuraavaan kokoukseen.
13 § Muut asiat
•
14 § Seuraava kokous
• 29.10.2026 klo 16
15 § Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja antaa tarvittavan muutoksenhakuohjauksen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 16.32.
Hauholla 1.10.2026
Katja Verho Seija Suokunnas
Puheenjohtaja Sihteeri
Tarkastanut
Maija Kaivola Anne Suominen
Pöytäkirjantarkastaja Pöytäkirjantarkastaja
Liite 9
Vaalilautakunnan pöytäkirja 3/2026
Ilmoitus
(Ehdokaslistojen yhdistelmästä sanomalehdessä)
Hauhon seurakunnassa 15.11.2026 toimitettavien seurakuntavaalien ehdokaslistojen yhdistelmät ovat nähtävänä 22.10.–15.11.2026 seurakunnan verkkosivuilla www.hauhonseurakunta.fi sekä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla, (Kotkontie 3).
Ehdokaslistojen yhdistelmiä on saatavana kirkkoherranvirastosta sen aukioloaikoina (ma, ke ja pe klo 9-13). Lisätietoja löytyy myös vaalien verkkosivuilta seurakuntavaalit.fi.
Hämeenlinnassa 1.10.2026
Hauhon seurakunnan vaalilautakunnan puolesta
Puheenjohtaja Katja Verho
Liite 10 a
Vaalilautakunnan pöytäkirja 3/2026
Kuulutus seurakuntavaaleista
Hauhon seurakunnassa toimitetaan 15.11.2026 seurakuntavaalit, joissa valitaan vuoden 2027 alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi viisi jäsentä yhteiseen kirkkovaltuustoon ja 10 jäsentä seurakuntaneuvostoon.
Vaalit toimitetaan Hauhon seurakuntatalolla 15.11.2026 kello 11.00 – 20.00.
Äänioikeutettuja ovat 15.8.2026 tämän seurakunnan läsnä olevaksi merkityt ja 16 vuotta viimeistään 15.11.2026 täyttävät seurakunnan jäsenet.
Seurakuntavaalista ja äänestyspaikasta löytyy tietoa myös seurakunnan kotisivuilta osoitteesta www.hauhonseurakunta.fi sekä osoitteesta seurakuntavaalit.fi.
Hämeenlinna 1.10.2026
Hauhon seurakunnan vaalilautakunnan puolesta
Puheenjohtaja Katja Verho
Hauhon seurakunta
Vaalilautakunta 1.10.2026 Pöytäkirja 3
VALITUSOSOITUS
MUUTOKSENHAKUKIELLOT
Kieltojen
perusteet Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 12 luvun 4 §:n mukaan saa tehdä oikai-suvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Pykälät: 1-15
Työryhmät v. 2025-2026
Diakonia- ja lähetystyön työryhmä
Mona Isomustajärvi pj., Sirkku Pitkänen, Juha Rehuttu, Tiina Salminen ja Veikko Tuominen.
Lapsi- ja nuorisotyön työryhmä
Tiia Nurminen pj., Johanna Rantti, Markku Rinne, Viveca Sarin ja Tomi Tyvi.
Musiikki- ja jumalanpalvelustyön työryhmä
Helena Tuuri pj., Raimo Mikola, Pirkko Nurminen, Pekka Rantio ja Anne Suominen.
Päätöksenteko seurakuntayhtymässä
Ylintä päätösvaltaa seurakuntayhtymässä käyttää yhteinen kirkkovaltuusto. Sen valmisteleva ja toimeenpaneva elin on yhteinen kirkkoneuvosto. Seurakuntayhtymässä päätetään seurakuntien taloudesta ja kiinteistöistä.
Lue lisää päätöksenteosta seurakuntayhtymässä
Hauhon seurakunnan strategia 2030
Missio: todistus armollisesta Jumalasta ja hyvän tekeminen
Tavoite: Elävä, itsellinen seurakunta, jonka ovet ovat auki kaikille
Arvot: Kristillinen usko, toivo, rakkaus, olemme läsnä ja välitämme ihmisistä
Painopisteet: Lapsi- ja nuorisotyö, viestintä, luonto
Pidämme kiinni hyvistä perinteistä, kuten kinkerit, kirkkokahvit, kesätori, joulukirkko,
tuttuus ja turvallisuus. Jumalanpalveluksiin haetaan monimuotoisuutta, esim. eri ajankohtien, tyylien ja striimauksen muodossa.
Pidämme ovet avoinna. Annamme aikaa kohtaamisille. Laitamme palautelaatikon nettiin.
Pyrimme nuorten varhaiseen kohtaamiseen esim. kouluissa.
Panostamme viestintään. Etsimme uusia polkuja toimintaan. Huolehdimme seurakunnan näkyvyydestä. Seurakuntalaisia pyydetään ilmiantamaan lahjansa. Vahvistamme työntekijöiden moniosaamista ja rohkaisemme digitalisaatioon ja toiminnallisiin kokeiluihin.
Pidämme tilaisuuksia luonnossa, esim. Kotkonharjun Pyhiinvaellus. Vaikka tavallinen riittää, panostamme laatuun. Annamme tilaa hiljentymiselle ja olemiselle. Olemme ekologisia. Olemme mukana paikallisissa verkostoissa